Kuppauksesta puhuttaessa tavallisin mielleyhtymä on varmaankin veren roiskuminen, mutta kuivakuppauksessa käytetään ainoastaan hierontarasvaa tai -öljyä väliaineena, eikä ihoa rikota. Itse kupit ovat kumia tai silikonia ja niistä muodostuu iholle alipaine, joka voi tuntua hieman nipistävältä jos kudokset ihon alla ovat kireät. Alipaineen ansiosta kudoksen imuneste- ja verenkierto vilkastuvat, mikä voi tuottaa saman tien lämmön tunteen iholle. Väliaineen avulla kuppeja liu’utetaan iholla, mikä tuntuu useimmiten hyvin miellyttävältä. Kivuliaiden kohtien käsittely kupeilla lievittää kipua, jolloin hierontakin tuntuu paremmalta tämän jälkeen. Kupit voidaan myös jättää kipukohtien tai triggerpisteiden päälle tehoamaan muun alueen käsittelyn ajaksi.
15 minuutin kuivakuppauksen sanotaan vastaavan tunnin mittaista hierontaa, joten voidaan puhua vaikuttavasta hoitomuodosta. Vaikuttavia saattavat olla myös jäljet: Joillekin saattaa tulla punertavia mustelman näköisiä jälkiä, jotka eivät ole kuitenkaan mustelman tapaan kivuliaita. Yksilöllisistä ominaisuuksista riippuen jäljet voivat kestää muutaman vuorokauden. Toisille jälkiä ei jää laisinkaan. Jotkut kokevat, että kuivakuppauksen seurauksena pää on pyörällä enemmän kuin pelkän hieronnan seurauksena.
Toteutetaan ainoastaan hieronnan yhteydessä, ei erillisenä hoitona.